Tenerife


Kun kaivaukset oli saatettu loppuun 1998, niin 65 000 neliömetrin alue aukaistiin yleisölle. Etnograafisen puiston tiedotuskeskuksessa vierailijat saavat tietoa Heyerdahlin tutkimusretkistä ja hänen pyramideja koskevista ideoistaan. Kahdessa paviljongissa on esillä Heyerdahliin liittyvää näyttelyesineistöä, kuten hänen rakentamiensa veneiden malleja ja mm. alkuperäiseen kokoon tehty kopio Ra II -veneestä. Kaivauksen löydökset ja myöhempi tutkimus osoittavat, etteivät rakennelmat ole sen vanhempia kuin 1700-luvulta. Siitä huolimatta on edelleen uskomuksia, että pyramidien olemassaolla on jokin suhde Teneriffan siviilisaatioon ennen espanjalaisten valloitusta.

Güímarin pyramidit

Guimarin pyramidit muodostuvat kuudesta suorakulmaisesta, pyramidin muotoisesta ja terassimaisesta rakennelmasta, jotka on rakennettu laavakivestä ilman mitään laastiainesta. Rakennelmat on ajoitettu 1800-luvulle ja niiden alkuperäisesta käyttötarkoituksesta yhä väitellään. Paikalliset perinteet ja säilyneet kuvamateriaalit antavat ymmärtää, että samanlaisia rakennelmia on ollut joskus monissa paikoissa saarella.

Thor Heyerdahl
1990-luvulla tunnettu tutkimusmatkailija Thor Heyerdahl luki "Kanarian Pyramideista" artikkelin, jonka oli kirjoittanut Francisco Padrón Teneriffan sanomalehteen. Koska Heyerdahlilla on hypoteesi Atlannin takaisesta linkistä Egyptin ja Keski-Amerikan välillä, hän kiinnostui Güímarin pyramideista ja alkoi tutkia mahdollisia yhteneväisyyksiä näiden kanarialaisten terssirakennelmien ja egyptiläisten sekä väliamerikkalaisten vastaavanlaisten rakennelmien välillä.

Rakennelmien piirteet ja alueet pyramidien välillä muistuttavat esi-kolumbiaanisia väliamerikan seremonia-alueita. Heyerdahl uskoi, että Kanarialaiset pyramidit muodostivat väliaikaisen ja maantieteellisen pysähdyspaikan matkaajille muinaisen Egyptin ja Maya-sivilisaation välillä. Tämä hypoteesi aloitti kiistanalaisen keskustelun historian tutkijoiden, asiaan vihkiytyneiden harrastajien, arkeologien ja tähtiteilijöiden välillä.

Katso videomme pyramideistä ja Thor Heyerdahlin tutkimuksista »
Teneriffa - La Gomera